Ensimmäiset kaksi päivää harjoittelua takana, huikeeta!
Ollaan siis töissä sellaisessa katolisessa vanhainkodissa,
jossa on 120 paikkaa. Sitä ei kyllä huomaa, miun mielestä suomalaiset, paljon
pienemmät paikat, on enemmän laitosmaisia. Tuolla ei nimittäin eletä
minuuttiaikataululla kellon mukaan. Rakennuksessa on uusi ja vanha puoli, mutta
varsinaiset osastot taitaa kaikki olla siellä uudella puolella. Kaikki on
todellakin uuden ja tyylikkään näköistä. Huoneet on ehkä melkoisen
sairaalamaisia, vaikka niissä toki onkin asukkaiden omia tavaroita. Ikkunat on
isot ja huoneet valoisia. Yhteinen ruokailu- ja seurustelutila on kodikas, sen
yhteydessä on pieni baarikeittiö ja toimisto on luontevasti osa osastoa, sellainen
iso akvaario.
Mikä täällä pistää heti silmään on se, että asukkaille on
aikaa. Heti ensimmäisenä päivänä pääsin näkemään, kun vanhusten kanssa pelataan
korttia, tanssitaan ja lauletaan. Hoitajilla on aikaa pestä ja syöttää, hommia
ei tehdä kuin liukuhihnalla. Ketään ei pakkokärrätä ruokailemaan, vaan ihmiset
tulevat omia aikojaan ja ruokaa on silti tarjolla. Päiväkahvit juodaan omaa tahtia,
välipalansa saa valita. Täältä tuntuu puuttuvan sellainen hullutus kuin turhat
säännöt.
Miun osastolla on 20 asukasta, joita en tunne vielä
kovinkaan hyvin. Oma kuntoutuja on
valittu tänään, rouva, jolla on alzheimer. Hän lähinnä istuskelee tuolissaan
hissukseen, välillä saattaa sanoa jotain ja reagoida puhutteluun. Häntä
autetaan syömisessä ja pesuissa. Olenkin jo ehtinyt miettiä joitain asioita,
joita Suomessa toteutettaisiin hänen kohdallaan kuntouttavana toimintana.
Katsotaan mitä ehdin saada aikaan ja mitä mieltä ohjaaja on.
Muista asukkaista on mieleen jäänyt vanha herra, joka on
oikein innoissaan Suomesta. Hän puhuu saksaa niin hitaasti ja selvästi, että
varmasti ymmärrän. On muuten hienoa huomata, että viidentoista vuoden
takaisista asioista muistaa vielä jotain. Tänä aamuna herra tervehti minua:
Guten Morgen Finnland! Ihana.
Jaksamista on eniten häirinnyt kotimaasta mukana tuotu
flunssa, joka ei tunnu lähtevän millään. Sitäkin enemmän ärsyttää koneessa
lukkoon mennyt korva, joka ei aukea. Kuulen sillä huonosti ja välillä tuntuu,
että koko pää on täynnä pelkkää räkää.
Luulenpa, että pistän nyt nämä kuulumiset eetteriin ja
jatketaan tästä paremmalla ajalla ja toivottavasti paremmalla voinnilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti