Opettaja ja Mama P nukkuvat jo kaiketi. Vaikka takana on lähes kahdeksan tuntia toivotonta matkustelua en malta vielä nukkua. Läksiäisten jälkeen on sattunut niin paljon että on parempi kirjoittaa nyt klo 21.59 ettei mitään vaan unohdu.
Lauataina saavuimme Wienin lentokentälle. Laskeutumisen yhteydessä meistä tuli kuuroja - Kirsin korvat on edelleen lukossa. Ei enää niin paljon, mutta kuitenkin. Haimme laukut ja hyppäsimme CAT-junaan, joka toi meidät keskustaan. Oli löydettävä hotellimme Starlight Suiten. Hotelli on aivan Wienin keskustassa 1. kaupunginosassa osoitteessa Salzgries 12. Koko lauantain satoi vettä. Valitettavasti. Wienin keskusta on viihtyisä mutta pelkään ettemme saaneet ihan parasta vaikutelmaa.
Sen jälkeen
- Matkasimme Primarkiin ja Tontsa sai törsättyä yhteensä 114e. Kirsi puolestaan veti kympillä paremmaksi.
- Kävimme StarBUTTSissa. Kirsi osti keräilymukin. Jee.
- Söimme vaivaset sämpylät. Niitä tuntuu olevan ihan kaikkialla! Jopa metrossa oli pieniä myymälöitä.
- Kävimme ostamassa vähän iltapalaa sekä 2.50e maksavan valkoviinin, joka oli hintaansa nähden ihan hyvää. Käytäessä Wienissä jokaisen on maistettava viiniä - Wieniä viinissä. Hehheh.
- Nautimme kylpyammeen antamista iloista.
Sunnuntai
Oli täynnä hikeä ja epätoivoa. Kaupat ovat kiinni Itävallassa ja lähes kaikkialla Keski-Euroopassa. Suunnitelmissa oli kuitenkin käydä katsomassa Schönbrunnin linnaa sekä piipahtaa Schlossparkin puistossa. Siinä riittikin katseltavaa - näimme ehkä 15% kaikkiaan 160 hehtaaria kattavasta puistosta. Patsaita ja kukkasia. Ihanaa. Jee. Kirsi oli ainakin ekstaasissa. Meidän piti käydä myös eläintarhassa mutta jalat oli ihan poikki. Näimme kuitenkin upeita tarhoja ja puistikoita.
Matkustaessa nälän tunnetta ei huomaa. Tai omalla kohdallani en ainkaan vaikka minusta kyllä näkee ettei minulla ole ongelmia syömisen kanssa. Syöminen on aina mukavaa. Puistossa seikkailtuamme menimme johonkin metroasemalle, jossa myytiin aasialaista ruokaa. Istahdimme hetkeksi syömään silloin suht aurinkoisen Wienin huminaan. 1.6 miljoonan asukkaan Wienissä olisi niin paljon nähtävää.
Kello oli jotain 12 iltapäivällä. Meillä oli tapaaminen opettajan kanssa hotellillamme yhden aikaan. Opettaja oli tullut maahan aiemmi ja siksi yöpyi eri hotellissa. Tai sitten ei vaan uskaltanut olla samassa hotellissa kuin me.
Noh tästä ongelmat sitten alkoivatkin. Silloisten tietojemme mukaan eräs bussi Pinkafeldiin lähtisi noin klo 14. Etsimme kahden lh-opiskelijan ja opettajan avulla kyseistä asemaa. Kysyimme useilta ihmisiltä infopistettä myöden - toiset antoivat jo keskenään eri ohjeita ja toisilla ei ollut harmainta pierua koko asiasta. Siinä sitten kävi kaiketi niin, että olimme väärässä paikassa väärään aikaan. Asiat kuitenkin alkoivat valjeta kun soitimme omalle koordinaattorillemme täällä Itävallassa. Oikea asema ja oikea aika tulivat harvinaisen selviksi. Seuraava bussi lähtisi 18.15 jälleen kerran toiselta puolen kaupunkia.
Hassua, sillä itse olen tottunut että kaupungissa on tasan tarkkaan yksi linja-autoasema, selkeät opasteet ja aikataulut sekä laiturit. Näin ei Wienissä ole - eikä vissii koko Itävallassa. Bussi, jota tuskaisesti etsit, saattaa lähteä yksittäiseltä pysäkiltä, jota ei edes pysäkiksi tunnistaisi. JOS kyseisellä pysäkillä sattuu vielä olemaan jokin aikataulu, se voi hyvin olla vuoden 2013 talviajalta. Juuri niin kuin meillä kävi.
Ruokaa, ruokaa - sieluni huokaa
Nyt kun aikaa olikin yhtäkkiä n. Kolme tuntia meillä oli hyvin aikaa käydä syömässä. Otimme harvinaisen poikkeuksellisesti taksin ja hakeuduimme ensin ennen kaikkea OIKEALLE PYSÄKILLE, jonka ympäristöstä löysimme mukavan pikku ravintelin joka sattui yllättäen olemaan auki. Juttelimme hoidosta sekä kuntoutumisen tukemisen työssäoppimisen arviointikriteereistä. Kamala kun pitkä rimpsu. Kirsi otti jonkun ihmekeiton ja minä otin perinteisen itävaltalaisen schnitzel-ööh-jutun. Ruoka piristi kyllä kummasti. Otimme vielä jälkkäriä: Kirsille jonkun Sacherkakun ja mimä otin jonkun ihme Apfelstrudelin, miten se ikinä kirjoitetaankaan. Se maistui kyllä vähän niin kuin leivinpaperinipulta, joiden väliin oli laitettu appelsiinimömmöä. Aika laimeeta sanon minä.
Mahat pömpöllään lähdimme toiveikkaina bussipysäkille, jossa bussi jo olikin. Matkalla näimme vilauksen Alpeista ja Karpaateista, ja yksi linnakin tuli jo bongattua. Kirsihän niitä niin inhosi. Sääli. Korvat saivat taas kyytiä painemuutoksista matkusteltaessa vuoristossa bussilla. Kirsin korvat puolestaan aukesivat. Matkalla näimme myös upeita vuoristokyliä ja pikkuisia vuonoja. Tai jotain sellaisia.
ja nyt...
Olemme viimein saapuneet sateiden saattelemina Piskuiseen Pinkafeldiin. Kylä, tai oikeastaan kaupunki, olikin isompi mitä oletimme. Kaikki olivat puhuneet pienestä kyläpahasesta mutta se onkin kyllä sopivan kokoinen. Asuntolan huoneet ovat opiskelijakämpiksi todella huikeita! Pian näette kuvia niistä. Minä ja Kirsi maksetaan omista yksiöistä mutta silti täällä on kolme sänkyä. Toivottavasti tänne ei tule ketään kutsumattomia vieraita. Yllättäen poikien ja tyttöjen huoneet ovat sekaisin. Ainakin minä ja Kirsi ollaan seinänaapureita. Kerroksessa on oma keittiö ja kuvaputki-tv. Hulppeaa.
Mutta tämä hoitsu taitaa vetäytyä unten maille. Huomenna on työpäivä uudessa työpaikassa, uudessa kylässä ja kokonaan erilaisessa työyhteisössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti